Pennut pyörän vieressä

Viimeinen sosiaalistumiskeikaus ennenkuin Päivi tuli hakemaan pennut yöksi sinne. Torstaina muuttaa Hertta omaan kotiin. Perjantaina lähtevät Kira ja Heta. Lauantaina on kaikkien poikien Vinssin, Nobelin ja Hulin vuoro. Hillevi matkaa Huvin seurassa sunnuntaina länderien jalostustarkastukseen ja vaihtaa siellä uuden omistajan matkaan. 

Pohjoisen reissu

Kaikkea on taas ehtinyt tapahtua ja ei ole blogia saanut päivitettyä sitä tahtia kun ollaan menty. Pentutesti oli siis torstaina ja silloin ajettiin vielä Viitasaareen. 

Sieltä jatkettiin perjantaina Ouluun. Pennut oli ihan kamalan villejä kun päästiin sinne. Ne olivat aivan suunnattoman ihastuneita siihen, että vanhemmillani on iso talo, jossa pääsi juoksemaan. 

Lauantaina siskonpojallani oli nimijäiset (syy miksi lähdettiin reissuun) ja siksi aikaa ihana Pia otti pennut tutustumaan isäpapan kotiin. 

Sunnuntaina lähdettiin takaisin kohti Tamperetta ja pysähdyttiin vain vähän vielä Viitasaarella. 

Nyt on koettu ja nähty paljon kaikenlaista. Toivottavasti pennut ovat saaneet hyvät eväät elämään. Ainakin autoiluun ovat tottuneet. Ja lapsiakin ollaan tavattu, vaikka aluksi pelkäsin, että niiden suhteen jää sosiaalistumiset vähiin. 

Liikkuva kivi ei sammaloidu

Tiistaina oli siis eläinlääkäri ja pentutreffit. Keskiviikkona mentiin pentujen kanssa hallille kuvauksiin. Toni napsi aivan mahtavan upeita kuvia lapsista. Paitsi että niistä tuli söpöstelykuvat jokaisesta, niin järjestettiin myös Aan juoksemiskuvia. 

Eilen oli pentutesti, joka oli yllättävän väsyttävää. Pennuista oli ihan kamalaa jäädä portin taakse odottamaan. Tunsin piston sydämessäni. Me ei olla muistettu harjoitella yksinjäämistä juuri yhtään! Niillähän on Ilve seurana, paitsi lenkkien ajan ja nekin on lyhyitä. 

Testi meni hyvin ja Hanttapuli oli ainoa, joka ei ollut yhtään itsensä testatessa, koska se reppana oli niin uninen. Oli mukava kuulla, että pennut vaikuttavat hyvin sosiaalisilta. Testaaja on tutustunut moniin länderipentueisiin. Saa nähdä onko Ilve jättänyt omaa luonnettaan. Hämmästyttävää oli, että tosi moni pennuista toi lelun takaisin testaajalle. 

Ajettiin illalla vielä testin jälkeen Viitasaareen. Ollaan tutustumassa eri ihmisten koteihin. Tästä matka jatkuu Ouluun, jossa käydään mun porukoilla ja pennut menevät isäpapan luo hoitoonkin. 

Näihin viljellään reissuverta. Olen äärimmäisen iloinen, miten helppoja matkakumppaneita, ne ovat tähän mennessä olleet. Se, että rauhoittuvat itse häkkiin on helpottanut kummasti. 

Eläinlääkärissä

Tänään oli jännittävä päivä kun käytiin lääkärissä tarkistuksessa, sirutuksessa, silmäpeilissä ja vielä dna-testin otossa. Kaikki meni tosi hyvin. Naperot oli kaikki terveitä ja pojilta löytyi pallitkin. Hepsiksen paperiin laitettiin merkintä hampaista kun kaikki eivät vielä olleet puhjenneet ja pitää vähän seurailla mitä alakulmurit tekee. Lääkärin tosin veikkasi, että asettuvat hyvin jahka etuhampaat puhkeaa. 

Silmäpeili sujui yllättävän mallikkaasti kunnes päästiin Homssaan, joka ei millään olisi malttanut pysyä paikoillaan kuin kaksi sekuntia ja Heitukka oli yhtä paha vänkyrä. Huniksen ja Heitukan paperiin laitettiin huomautuksena, ettei kyynelkanavat olleet katsottavissa, kun niillä ei vielä ollut tarpeeksi pigmenttiä. Dna-testin otto oli kaikista aika mälsää, joskin Hanttis loisti tässäkin ja oli täyden kympin oppilas. Testien tulokset tulee sitten joskus. 

Nyt voi olla tyytyväinen terveestä naperolaumasta 🙂

Hepsankeikka
silmät ok
terveystarkastus ok
paino 1,5 kg
muuta: hampaat ei vielä kaikki puhjenneet, pitää seurailla alakulmureita

Herranterttu
silmät ok
terveystarkastus ok
paino 1,5 kg
muuta

Hunajamuru
silmät ok
terveystarkastus ok
paino 1,6 kg
muuta: vasemman silmän kyynelkanavat ei näkynyt, koska ei ole pigmenttiä vielä tarpeeksi, seuraavalla silmätarkastuksella näkee että onko kyynelkanavat

Hunsvontti
silmät ok
terveystarkastus ok
paino 1,6 kg
muuta: löytyi pallit

Hanttapuli
silmät ok
terveystarkastus ok
paino 1,8 kg
muuta: löytyi pallit, käyttäytyminen oli mainitsemisen arvoisen erinomaista

Homssantuura
silmät ok
terveystarkastus ok
paino 1,6 kg
muuta: sai lempinimen ankerias

Heitukka
silmät ok
terveystarkastus ok
paino 1,8 kg
muuta: vasemman silmän kyynelkanavat ei näkynyt, koska ei ole pigmenttiä vielä tarpeeksi, seuraavalla silmätarkastuksella näkee että onko kyynelkanavat

Hulivili
silmät ok
terveystarkastus ok
paino 1,8 kg
muuta: löytyi pallit

Pennut sai kehuja rennosta ja rauhallisesta käytöksestä ja pisteitä söpöstä ulkonäöstä.

Rautatieasemaan tutustumassa

Käytiin tänään vielä tutustumassa rautatieasemaan. Vesa tuli kohtuullisen ajoissa kotiin, joten hyödynnettiin tilaisuus ja mentiin keskustaan. Auto laitettiin parkkiin Hämppiin, joten oli helppo vain hissillä nousta asemalle. 

Kuvasin pentujen ekat hetket kun yritettiin kävellä kohti aseman keskiosaa. Paino sanalla yritettiin, sillä kuvauksen jälkeen meidät saarrettiin kun ohikulkevat ihmiset halusivat tutustua pentuihin ja mehän ilomielin annettiin pentujen vyöryä ihmisten syleihin. Taidettiin olla päivän kuvatuin kohde asemalla. 

Koska kävelystä pentujen kanssa ei tullut mitään ja ne alkoivat väsyä, kaapattiin ne sylikyytiin ja piipahdettiin raiteiden vieressä kuuntelemassa vähän junien ääntä ja ihastuttamassa konnareita. Väsyneet pennut takaisin autoon, meille Napolista pitsat ja kohti kotia hyvän sosiaalistamisreissun jälkeen. 

Eka lenkki

Me ollaan puuhasteltu paljon, mutta kaikkea ei ole tullut dokumentoitua. Torstaina käytiin mun työpaikalla, (jossa ei saa kuvata) ja kuunneltiin työstökoneiden melua. Ei oltu siellä kauaa, mutta oltiin silti aika poikki. Tosin iso syy taisi olla Vesan tyhmät työvuorot jotka on valvottaneet. 

Perjantai ja lauantai meni seurustelun parissa ja nähtiin paljon vieraita. Perjantaina myös sisustettiin pentu-aitaus taas uuteen uskoon. Se on vaihtanut mallia jo monta kertaa. 

Sunnuntaina kuunneltiin ilotulitusta, ja seikkailtiin ilman Ilvettä ensimmäistä kertaa ensin Päivin luo ja myöhemmin illalla treenihallille mun koulutettavien palluteltaviksi. 

Tänään kuuden viikon kunniaksi lenkkeiltiin ekaa kertaa hihnassa. Kaikki pennut meni tosi reippaasti. Hunajamuru meni taas niin juosten ettei meinannut perässä pysyä. Se on vaan niin reipas. Hepsankeikka tallusti varmasti ja oli vähän ohikulkijan rapsuteltavanakin. Heitukka meni hyvin kun vauhtiin ensin pääsi. Pojille oli kaikille annettu kirppupannat. Kunhan ne oli saatu rapsuteltua kuosiin, niin kävely sujui hienosti. Homssantuura oli ainoa joka hoksasi, että lenkin tarkoitus on käydä pissalla. Herranterttua jännitti kaikkein eniten, mutta kun se huomasi ettei ole mitään pelättävää se tuli iloisesti ja hurmasi kaksi ohikulkenutta pikkutyttöä. 

Ulkoilua

Ajattelin jo ettei mulla ole eiliseltä mitään blogattavaa, koska Vesa hoiti pentuja aamun ja Päivi illan. Itse kävin vain pikaisesti päästämässä ne ulkona ja palluttelemassa töiden ja treeneihin menon välissä. Mutta sehän riitti pienen videon kuvaamiseen. 😀

Pennut keksivät maanantaina rampin mahdollisuuden. Ekana sitä pitkin meni Hulivili ja loput pojat perässä. Tytöistä ensimmäinen taisi olla Homssantuura, koska se on aika paljon mun perään. Tiistaina rampin kulku alkoi sujui Herranterttua lukuunottamatta kaikilta ja keskiviikkona Herttakin kipusi jo taitavasti. Se on selkeästi kaikista ujoin liikkumaan uusissa paikoissa, mutta kun oppii menemään on yhtä reipas kuin muutkin. Aamullakin tuli muun sakin mukana kuin vanha tekijä.